Historiaa
Feeniks-koulu aloitti toimintansa lähikouluna syksyllä 2005. Ensimmäiset kaksi vuotta oppilaat ja opettajat kokoontuivat Keravan kirjastolla. Oppilaat tekivät tehtäviään omaan tahtiinsa käyttäen Otavan opiston nettiperuskoulun oppimateriaaleja ja opetussuunnitelmaa. Tämä yhteistyö jouduttiin kuitenkin lopettamaan, koska Otavan opiston Nettiperuskoulun opetussuunnitelma on suunnattu aikuisille, eikä sisällä oppivelvollisille kaikkia pakollisia kursseja.
Tämän jälkeen heräsi kysymys, miten yhdistää oppilaiden omatoimisuus ja vapaus suomalaiseen oppivelvollisuuteen ja pakollisiin oppisisältöihin. Syntyi ajatus oppisisältöjen muuttamisesta yksinkertaisiksi kysymyksiksi ja tehtäviksi, joita oppilaat voisivat tehdä omaan tahtiinsa, oman kiinnostuksensa mukaisesti.
Syksyyn 2008 mennessä oli tehty Wiki-pohjainen järjestelmä, josta oppilaille tulostettiin tehtävälistat. Tehtävälistojen läpikäynti paperilta ei kuitenkaan tuntunut kovin motivoivalta ja työmäärän hahmottaminen oli hankalaa.
Monista syistä johtuen Feeniks-koulu päätettiin syksyllä 2008 laittaa telakalle odottamaan. Talvella 2010 heräsi idea uudenlaisesta nettipohjaisesta opiskeluympäristöstä. Oppilaat voisivat poimia kysymykset suoraan netistä ja järjestelmä merkitsisi tehtävät tehdyksi ja ohjaisi oppilasta opinnoissaan. Samalla ratkeaisi ongelma siitä, että oppilaat tulivat ympäri Suomea. Nettijärjestelmä voitaisiin tarjota jokaiselle suomalaiselle nuorelle paikasta ja ajasta riippumatta. Samalla oppilaat voisivat olla keskenään yhteyksissä netin välityksellä.
Vuoden 2011 aikana työstettiin ensimmäistä versiota uudesta opiskeluympäristötä, ja osa oppilaista aloitti sen testikäytön. Keväällä 2012 alkoi kakkosversion työstäminen ja se otettiin testikäyttöön toukokuussa.
Kirjautuminen
Uutisia
8.4.2013
Tänään on Feeniks-koulun julkistamistilaisuus. Puolentoista vuoden kokeilukausi on takana ja kokemukset ovat olleet erittäin rohkaisevia. Feeniks-kouluun siirtyminen on mm. vähentänyt stressiä, parantanut yleistä hyvinvointia ja opiskelumotivaatiota.
Oppilastilanne 8.4.2013
27 oppilasta (5-16v), 16 poikaa, 11 tyttöä.
Oppilaiden kotikunnat: Espoo, Fuengirola (Espanja), Helsinki, Hyvinkää, Hämeenlinna, Jämsänkoski, Kotka, Leppävesi, Lohja, Nurmijärvi, Porvoo, Taipalsaari, Tampere, Turku, Varkaus, Äänekoski
Liity koulun Facebook-ryhmään


