Feeniks-koulun kolmen vuoden toiminnasta saatujen kokemusten pohjalta on vuoden 2011 aikana
kehitetty virtuaalista oppimisympäristöä, joka mahdollistaisi opiskelun paikasta ja ajasta
riippumattomasti ja tekisi opiskelusta mahdollisimman yksilöllistä säilyttäen kuitenkin
koulun sosiaalisuuden. Ohjelmisto perustuu aktiiviseen tiedonhakuun ja sosiaaliseen mediaan.
Feeniks-koulun toimintaa on tarkoitus jatkaa virtuaalisen koulun muodossa
vuoden 2012 alusta alkaen. Virtuaalikoulun pohjana toimiva ohjelmisto on
jo testikäytössä. Varsinaista julkaisua varten tehtävän ohjelmiston on
tarkoitus valmistua alkuvuodesta 2012. Ohjelmiston markkinointia varten ollaan
perustamassa osakeyhtiötä.
Mikäli haluat tutustua virtuaalikouluun, ota yhteyttä Marko Koskiseen,
puh. 044-9693036 tai sähköpostilla marko(at)feeniks-koulu.fi. Parhaiten pysyt tilanteen tasalla
liittymällä koulun Facebook-ryhmään.
Demokraattinen koulutus yleistyy maailmalla. Lähde mukaan seikkailuun ja löytämään jotain uutta.
Millaista on opiskelu Feeniks-koulussa? Tässä ehkä vastaus.
KESÄ/SYKSY 2010
Vuoden 2010 aikana järjestettiin monia tapaamisia, joissa pyrittiin rakentamaan koulun
perustajayhteisöä. Koulun perustamiseen kykenevää yhteisöä ei kuitenkaan saatu aikaan. Käydyt
keskustelut olivat kuitenkin monipuolisia ja niiden pohjalta syntyi monia uusia ideoita, joista
keskeisenä sosiaalisen median ja oppilaslähtöisen oppimisen yhdistävä virtuaalinen
oppimisympäristö, jota lähdettiinkin kehittämään vuoden lopussa.
Feeniks-koulun kannatusyhdistyksenä toimiva
Kehittyvä koulu -yhdistys ry tukee ja avustaa uusia ja vanhojakin kotioppijoita tai
kotioppimista suunnittelevia. Kotioppijoille tai siitä kiinnostuneille on järjestetty myös
tapaamisia.
Yhdistys ylläpitää myös nuorisokahvilatoimintaa Vantaan Tikkurilassa ja
suunnitelmissa on monia muitakin toimintamuotoja.
MIKÄ ON FEENIKS-KOULU?
Feeniks-koulu on syksyllä 2005 toimintansa aloittanut oppilaiden,
opiskelijoiden, vanhempien ja palkatun henkilökunnan muodostama yhteisö, joka toimii demokraattisesti ja on
uskonnollisesti ja aatteellisesti sitoutumaton.
Jokaisella yhteisön jäsenellä on yhtäläinen mahdollisuus osallistua yhteisön päätöksentekoon
täysvaltaisena jäsenenä. Koulua hallinnoidaan viikoittaisella kokouksella, jossa jokaisella yhteisön jäsenellä ikään
katsomatta on yksi ääni.
Feeniks-koulu on syntynyt tarpeesta perustaa oppijayhteisö, jossa käytännössä toteutuvat demokraattisuutta ja
ihmisoikeuksia kunnioittavat arvot, ja jossa oppimiselle ei aseteta keinotekoisia esteitä tai rajoituksia.
Koulu on avoin kaiken ikäisille oppijoille, jotka haluavat itse määrätä
enemmän omaan koulunkäyntiinsä tai opiskeluunsa liittyvistä asioista.
Feeniks-koulussa voi opiskella peruskoulun opintoja, lukio-opintoja ja paljon muuta. Yhteisö pyritään rakentamaan
sellaiseksi, että se tukee mahdollisimman monipuolista oppimista.
Peruskoulua suorittavat oppilaat ilmoittautuvat kotioppijoiksi.
Kotioppijat voivat itse vanhempiensa ja Feeniks-koulun henkilökunnan
kanssa suunnitella itselleen sopivan tavan suorittaa lakisääteistä
oppivelvollisuutta. Otavan opiston Nettilukion
oppilaat suorittavat lukio-opinnot nettilukion kurssien avulla.
Ylempiä tutkintoja suorittavien opiskelijoiden on oltava kirjoilla jossain
oppilaitoksessa, johon he voivat suorittaa opintoja. Opintojen
suoritustapa Feeniks-koulussa etätyönä tai oppilaitoksessa
tenttimällä on sovittava kyseisen oppilaitoksen kanssa
tapauskohtaisesti.
Mikäli näiltä sivuilta ei löydy
kaipaamaasi tietoa, ota rohkeasti yhteyttä.
Huom! Sivut näkyvät parhaiten Firefox-selaimella.
YHTEISTYÖTAHOT JA TUKIJAT
Otavan opisto Suomen vanhin ja ehkä modernein kansanopisto - nettiperuskoulun ja -lukion sekä internetixin tuottaja
Matti Nokela Johdon ja henkilöstön työnohjaaja STORY
Feeniks-koulu järjesti oppilaille, opettajille ja vanhemmille keväällä 2008 retken Englantiin.
Lue matkaraportti.
24.01.2008 Marko OpettajaTV:n haastattelussa
Markoa pyydettiin kertomaan
Opettaja.tv:n haastattelussa Feeniks-koulun toiminnasta.
Haastattelu näkyy YLE Teemalla ti 29.1. klo 15.00 ja 18.00, to 31.1. klo 15.00 ja la 2.2. klo 08.15
alkavissa lähetyksissä. Markon haastattelu on Studio-osuudessa, joka on noin puoli tuntia lähetyksen
alusta. Tiistain jälkeen lähetys löytynee myös
Opettaja.tv:n arkistosta. Arkistosta löytyy myös Opettaja.tv:n tekemä
dokumentti Feeniks-koulusta. Dokumentti
on tehty "kummastelun hengessä" ja varsinkin asiantuntijoiden kommentit ovat varsin
negatiivissävytteisiä.
17.05.2007 SCHOOLED
Elokuva loppuunpalaneesta opettajasta, joka löytää
demokraattisesti toimivan koulun. Linkki
18.03.2007 NEUVOTTELUKUNTA
Feeniks-koululle on rakennettu eri alojen asiantuntijoista
koostuva neuvottelukunta.
18.03.2007 SAKSAN MATKA
Feeniks-koulu teki maaliskuun alussa
viikon matkan Saksaan Euroopan demokraattisten koulujen tapaamiseen, Leipzigiin,
Freie Schule Leipzigiin. Matkaraportin voit lukea
Koulutoimintaa-sivulla
25.02.2007 ENSIMMÄINEN OPPILAS VALMISTUNUT
Ensimmäinen Feeniks-koulussa opiskellut oppilas on saanut
peruskoulun päästötodistuksen erinomaisin arvosanoin opiskeltuaan vajaan vuoden
Feeniks-koulussa. Aiheesta ilmestyi myös artikkeli Helsingin Sanomissa.
19.02.2007 POHDINTAA FEENIKS-KOULUSTA
Feeniks-koulu on herättänyt monenlaisia tuntemuksia.
Koulun perustaja, Marko Koskinen kirjoitti 11.2.2007 laajan pohdinnan Feeniks-koulun
toiminnasta.
Kirjoitus löytyy Feeniks-foorumilta.
19.02.2007 FEENIKS-KOULUN OPETUSSUUNNITELMA
Feeniks-koululle ollaan kehittämässä avointa,
MediaWiki -pohjaista,
aihekokonaisuuksiin ja projekteihin perustuvaa opetussuunnitelmaa. OPS on avoin myös muille
kouluille. Mikäli olet kiinnostunut aiheesta, ota yhteyttä Markoon. Yhteystiedot